toivon etten yksin jää.

itken taas itseni uneen,
se alkaa olla jo osa rutiinia

en koe kuuluvani mihinkään,
en ole tarpeeksi osa teitä,
enkä tarpeeksi osa noita muita.

olen se jota ei usein kutsuta mukaan,
vaikka sanotaan,
että kuulun porukkaan.

olen liian sinisilmäinen,
tai ehkä en.
en tiedä.

olen taas löytänyt ystäviä,
mutten osaa olla ystävä.

haluaisin osata,
mutta olen liian kauan ollut yksin.

toivon että tajuatte sen.
yksin mä halua olla en.

tunteet ei toimi järjen kanssa käsikädessä.
ahdistaa olla
ja ajatella.

liikaa tunteita vääriä ihmisiä kohtaan.

tiedän etten saisi,
mutta en mä tälle mitään voi.

toivon ettet tajua sitä,
ei se olisi meille kummallekkaan oikein.

siksi olen vain hiljaa yksin,
toivoen,
että sanoisit jotain.
ja tajuaisit,

en usko niin,
mutta toivon,
etten yksin jää.

ehkä tää ois vihdoin jotain kestävää.

oon hajalla
ja sä tosiaan pidät mut kasassa.

toivon ettet ikinä katoa,
vaikka rakennankin henkistä patoa.

älkää jooko ikinä jättäkö mua yksin.

rikkaruoho

mä toivon et sä oot ylpee itestäs,
ihan helvetin ylpee itestäs.

sait tuhottua ihmisen maailman,
elämän,
itsetunnon,
kaiken.

sä tuhosit mut,
revit juurineen maasta ja heitit pois.

ehkä mä oon sulle vaan joku rikkaruoho,
ehkä mulla ei oikeesti oo mitään väliä.

en tiedä välittääkö musta enää kukaan,
oon yksin en pääse mukaan.

sulla näyttää olevan kaikki hyvin,
näytät nauttivan siitä,
että mulla on asiat kaikkea muuta kuin hyvin.

sulla on kavereita,
ne oli ennen myös mun.

mutta todellisuudessa olin aina vaan seinäruusu,
perässä roikkuja,
se yksi joka oli pakko ottaa mukaan,
vaikka ei olisi halunnut.

ehkä mä en koskaan ollut sulle yhtään mitään,
tai jos olin,
en ole enää.