kynttilätkin itkevät kun niitä poltetaan.

minä itkin,

sinä itkit, 

taivas itkee.

kukaan ei tiedä syytä.

ei kyyneleet meitä yhteen liitä.

se erottaa. 

joen väliimme muodostaa.

nuoruuden meiltä pois vie

ja tuskan tilalle tuo.

sisältä päin syövän tunteen.

mieltä polttavan kivun.

kynttilätkin itkevät kun niitä poltetaan.

joten miksi me emme itkisi?

koska meillä on toisemme.

rikkoutuneet nuoret vailla päämäärää.

kauniita ja hauraita.

emme me ihmeisiin pysty,

mutta aina voi yrittää.

vaikka olemme erilaisia

olemme erottamattomia

polttavan tuskan yhteen sulattamia.

olemme kynttilöitä.

itkien yhteen sulaneet, 

sisällä polttavan tuskan loputtua yhteen jäähtyneet.

mikään ei kestä ikuisesti.

ja taivaskaan ei enää itke.

sadussa kaikki on kaunista

miksi tarinan sankari on aina urhea?

miksi prinsessa on aina kaunis?

miksei prinsessat koskaan rakastu toisiinsa?

miksi saduissa ei tapahdu mitään vaikka kaikki on mahdollista?

eikö sankari joskus voisi olla nainen,

joka pelastaa prinssin pulasta?

tai miksei sankari voisi olla ihan tavallinen ihminen ja pelastaa ihan tavallisen ihmisen?

minä tiedän miksi.

jos prinssi olisi vain tavallinen mies meillä ei olisi ketään ketä ylistää tai kenen takia asettaa odotukset liian korkealle.

jos prinsessa olisi ruma emme voisi väheksyä itseämme.

ja eihän siinä olisi mitään hauskaa.

olisimme kauniita ja lumoavia emme rumia ja kuvottavia.

elämähän olisi aivan liian helppoa sillon?

kun emme valittaisikaan siitä kuinka haluaisimme samanlaisen sievän nenän kuin sadun prinsessalla.

jos sadut olisivat normaaleja ihmisten oletukset ei olisi päin persettä.

kolme yhtä kaunista ja tyhjää

nainen istuu olohuoneen lattialla hame päällä viinipullo kädessä.

mies kävelee maiharit jalassa edestakaisin keittiössä.

molemmilla mustaksi maalatut silmät ja surullinen ilme.

ei sanaakaan siitä mitä eilen tapahtui.
ei puhetta, ei ajatusta.

taustalla soi apulanta sekä kadulla kiirehtivät ihmiset matkalla ei mihinkään.

nainen juo pullon tyhjäksi ja asettaa sen vinyylisoittimen päälle.

siinä se heijastaa kauniisti auringon valoa.

kaunis mutta tyhjä pullo vailla makua, hajua, sanoja tai ajatuksia.

kaunis mutta tyhjä nainen vailla voimaa, vapautta, sanoja tai ajatuksia.

kaunis mutta tyhjä mies vailla rauhaa, itsehillintää, sanoja tai ajatuksia.

yhtä kauniita.

yhtä epävarmoja.

vankina omassa mielessä

rakennat omaa maailmaasi,
sanoilla,
ja teoilla.

kuuntelet rock musiikkia talojen katoilla,
maalaat silmäsi joka aamu mustalla.

et usko yliluonnolliseen,
et usko jumalaan,
uskot vain itseesi.

lukittaudut omaan maailmaasi,
rakannetu sanoista ja teoista.

isompi kuin aurinko,
pienempi kuin hiekanjyvä.

musta kuin yö,
vaalea kuin lumi.

ristiriitainen,
mielenkiintoinen,
suorastaan taianomainen.

silti olet yksin,
et päästä ketään maailmaasi.

et luota muihin,
et luota itseesi.

olet vanki,
oman mielesi vanki,
tekojesi vanki
ja sanojesi vanki.

elämän pieniä iloja

elämä on outoa.
elät jotta voit tehdä töitä.
teet töitä jotta voit elää.
jos et tee töitä et voi elää.
jos teet töitä sinusta tuntuu että et voi elää.
miksi ylipäätänsä teet töitä?
jotta voit elää...
...ja tehdä lisää töitä?
ihmisten pitäisi olla vapaita.
ei lukossa.
ei solmussa.
vapaita.





ei elämä kuitenkaan ole pelkkää työntekoa.
on niitä pieniä suuria asioita jotka parantavat arkea.


pitkät päiväunet sadepäivinä,
ikivanha unilelu,
ja pehmeä tyyny.





valvotut yöt,
valvotun yön jälkeinen sekava olo,
ja se kuinka näkee auringon nousevan.

yli-isot vaatteet,
erityisesti ne lämpimät hupparit,
ja sukkahousut.

hyvä musiikki,
rauhallinen ilta,
lempi tee,
kissan kehräys,
elokuvat aamuyöllä,
sade,
kauniit auringonlaskut,
ystävät,
kuplamuovi
ja uudet vaatteet.

olet ansainnut kaiken

haavoja,
arpia,
verijälkiä seinillä.

ovien paiskomista,
naapurin sieluarepivä huuto,
sateisella säällä juoksemista.

sirpaleiksi lyötyä peiliä,
kaadettua pöytää,
rikki potkaistua tuolia.

istut yksin sohvalla,
mietit tyhjässä yksiössä,
itket.

olet epävarma,
pelokas,
eksyksissä.

et tiedä mistään mitään,
mutta tiedät kaiken.

et tunne mitään,
mutta tunnet kaiken.

olet elossa,
niin elossa kuin ikinä voi olla.

olet vapaa,
et sidottuna tuoliin.

nouse ylös,
liiku.

juokse sateessa,
paisko ovia,
huuda naapureille takaisin,
riko peili,
kaada pöytä,
potkaise tuoli p*skaksi.

tee se,
tee se nyt,
tee se, koska olet ansainnut sen.

taivaanrannan lintu ja pieni poika

sinä olet vapaa,
taivaanrannan lintu,
olet kesäyön sade ja auringon paahde.


sinä olet ihminen,
kohtelias,
olet kaunis kuin mikä ja omalaatuinen.


sinä olet lämmin,
peitto kylminä talvi-iltoina,
olet kaakao ja pirteä hymy,


sinä olet taidetta,
maalaus,
olet värikäs ja monimutkainen.


sinä olet SINÄ,
oikea,
olet täydellisen epätäydellinen ja rohkea.


mutta minä.


minä olen lattialle rikkoutunut kahvimuki,
siitä lattialle levinnyt kahvi,
olen sotku ja vaikea siivota.


minä olen tylsä,
kopio,
olen turha ja tarpeeton.


minä olen viimeinen vaihtoehto,
se inhottava,
olen hyödytön ja varavalinta.


minä olen hiostava ilma ennen ukkosta,
myrskyä,
olen sen aiheuttama tuho.


minä olen lukittu,
pieni poika,
olen epävarma ja kuljen ilman päämäärää.


mutta en ole yksin.


minulla on SINUT,
me olemme epätäydellisiä erikseen,
erilaisia,
olemme täydellisiä yhdessä.